Krannit-kirjastojen hyllyt pursuavat mielenkiintoisia kirjoja, lehtiä, musiikkia ja elokuvia. Myös pelejä ja cd-rom-levyjä löytyy joistakin kirjastoista. Kirjastoissa voit lainaamisen lisäksi käyttää tietokonetta, pelata lautapelejä, tavata kavereita, osallistua erilaisiin tapahtumiin tai tulla käymään muuten vain!
Sinäkin voit vaikuttaa siihen, mitä kaikkea kirjastosta löytyy. Anna meille palautetta, vinkkaa kavereillekin hyvästä kirjasta tai anna pisteitä lukemallesi kirjalle.
Melkersonin tukholmalaisperhe lähtee kesän viettoon Saltkråkanin saarelle. Isä-Melkerson on vuokrannut kesäkodiksi asunnon, joka osoittautuukin ensi näkemältä ihan toisenlaiseksi mitä odottavat: katto vuotaa, tuuli puhaltaa sisään ja hellakin savuttaa. Miten perhe pystyy asumaan näin kurjassa talossa, ja vieläpä koko kesän..?Jännittävä kesä on tiedossa mm. Pampulan, Stinan ja Laivurin parissa!
Parkkinen, Jukka: Karhukirjeitä kesäleiriltä
Otson vanhemmat ovat ties missä,joten Otson kohtaloksi jää sopeutua Amalia-tädin seuraan ja VPK:n lastenleiriin. Amalia-tädin tunnuslause "Antaa palaa!" tulee toteen leirilläkin. Onneksi palokunta ei ole kaukana.. Otson seikkailut jatkuvat kolmannessa kirjassa. Sarja on kasvanut jo kuusiosaiseksi.
Harjanne, Maikki: Minttu mökillä
Mintullekin on koittanut kesä ja on aika koko perhen matkustaa kesämökille.Mutta mitä kaikkea mökillä voikaan tehdä? Minttupa tietää: siellä voi ainakin paistaa makkaraa, onkia, leikkiä intiaania sekä sateen sattuessa hypellä vesilätäköissä. Aika ei tule Mintulle pitkäksi!
Landström, Olof: Buu ja Bää vesillä
Buu ja Bää ovat lampaita, joille sattuu ja tapahtuu. Yleensä asiat eivät mene niinkuin pitäisi.. mutta lopulta asiat järjestyvät. Tällä kertaa kaverukset lähtevät soutelemaan ja hyvin alkanut souturetki päätykin karille. Mutta, onneksi eväät tulivat mukaan! Tosin vatsa alkaa jo uudelleen kurnia.. vai mistä ääni tuleekaan? Suloiset villapäät hurmaavat jokaisen lukijan!
Syksyllä koulunsa aloittava Milja pääsee kesäksi ukin apulaiseksi maalle. Aika kuluu mukavastikasvimaata hoitaen ja luontoa tarkkaillen. Käpyretkien ja saunanlämmityksen lomassa Ukko Mansikka neuvoo Miljalle monta hyvää vanhan kansan konstia saunavihdan teosta alkaen. Sympaattinen kuvakirja pienen tytön ja ukin kesästä.
Marttinen, Tittamari: Eelis mökillä
Eelis perheineen on lähdössä mökille, ja eteisessä odottavatkin ihkauudet kumisaappaat. Mökillä odottaakin yllätys: talven aikana hiiret ovatkin vallanneet mökin. Miten käy Eeliksen kesänvieton, päästäänkö päiväpeiton alla olevista hiirenpapanoista eroon? Vielä kun Iiris saapuu myös mökille, voi kesä alkaa!
Perttula, Pirkko-Liisa: Kummitusperhe Kammoset kesälaitumilla
Onnisen perhe asuu talossa jonka nimi on Villa Viehätys. Talo narisee, kuten vanhat talot narisevat. Mutta sitä Onniset eivät tiedä että äänien takana onkin Kummitusperhe Kammoset. Onnisille kesäloman vietto on aivan tavallista mutta Kammosille se ei sitä olekaan. Ensimmäistä kertaa satoihin vuosiin kummitusperhe saa osallistua juhannuksen viettoon, käymällä huvipuistossa, kalassa ja rannalla.
Lehtinen, Tuija: Rebekka: Mansikoita ja morsiusneitoja
Rebekalla kasiluokka on takana ja ihanan rauhallinen kesä edessä. Seesteinen kesä jää vain haaveeksi kun isoveljen bänditreenit saavat koiratkin ulvomaan.Vielä kun aina niin aktiiviset pikkusiskot päättävät perustaa morsiusneitopalvelun niin johan alkaa kesässä olla tapahtumia! Jerryn mahdollinen muutto varjostaa kuitenkin Rebekan kesää.. Taattua Tuija Lehtistä!
Lahtinen, Mysi: Villikan kesä : puuhaa ja leikkejä lomalle
Kaverukset Riikka,Essi,Tilli,Olli ja Aarne viettävät lomaa kotona, Villilän kaupunginosassa. Puuhaa ja leikkejä kaveruksilla piisaa, he oppivat mm. tekemään voikukkaseppeleitä ja pajupillejä.Sateen sattuessa keräännytään ullakolle pelaamaan kivoja pelejä.Kirjassa on runsaasti askarteluvinkkejä jokaiselle joka kaipaa puuhaa kesäpäiviin.
Hietamies, Leena: Lapsen kesäkirja : Parhaat puuhavinkit
Joskus kesällä saattavat kaverit olla kaukana tai vanhemmat töissä ja pitäisi keksiä jotain kivaa tekemistä. Tähän on koottu vanhoja leikkiohjeita, askarteluideoita ja harrastusvaihtoehtoja, ja ripakopallinen uusiakin on saatu mukaan, esimerkiksi ötökkäbongaus, hajuleikki ja omppuaaveiden etsintä.
Kurikka/iipu